Getting Royal

Uppsalan olennaisimmat maamerkit alkavat olemaan siinä määrin hallussa, että suurinta osaa päivästä ei tarvitse enää viettää Google Mapsia kartoittavien vakoilusatelliittien valvovien silmien alla. Ainakaan tietoisesti. Viime viikonloppuna suomalais-australialais-uusiseelantilainen retkikuntamme päättikin laajentaa reviiriään Tukholman kuninkaallisille kujille. Joukkiollemme Tukholma oli suhteellisen tutkimatonta seutua, joten junaan hypättiin rehellisesti turistilasit silmillä. Siirtymä Uppsalasta Tukholmaan on sangen vaivaton, juna viuhahtaa kuninkaallisen perheen takaovelle noin 50 minuutissa. Visaa saa viilata 80 kruunun voimalla yhteen suuntaan matkustettaessa, taloudellinenkin tilanne siis toipunee entiselleen lähitulevaisuudessa.

Karkein ottein ja hetken huumassa laadittu matkasuunnitelma sisälsi kaksi museovisiittiä. Ensimmäiseksi etapiksi valittiin Vasamuseet, jossa yleinen hämmästely kohdistui noin 400 vuotta vanhaan, meren pohjamudista ongittuun risteilyalukseen sekä paatin ympärille brändättyjen matkamuistojen silmiä kirvelevään määrään. Vierailun kenties mielenkiintoisin tietoisku antoi ymmärtää, että jo 1600-luvulla kohtuuton väkijuomien nautiskelu sekä yleinen haureus aaltoja kyntäessä saattoi johtaa ankaraan merihätään.

Vasa-laivan raamikasta tykistöä.

Laivan keulakaiverruksista voi bongata jos jonkinmoisia demoneja.

Dude, you alright!?

Jälkimmäinen historiallinen kohteemme oli populaarimusiikin temppeli, sekä toisaalta kiirastuli nimeltä Abba the Museum. Erityisen energisesti museota lähtivät valtaamaan vastakkaiselta pallonpuoliskolta lähtöisin olevat ystävämme. Rekvisiittojen puolesta museon toteutus olikin monipuolinen, väriä, välkettä ja ääniefektejä tulvi jokaisesta ilmansuunnasta. Neutraalisti todettuna Abba nyt on kiistämättä keskeinen pala länsimaista ja etenkin skandinaavista musiikkihistoriaa, perustui yhtyeen merkitys sitten puhtaaseen suosioon tai tehokkaaseen provokaatioon.

Tällä niitä Abban biittejä lienee miksailtu.

Bling blingiä Abba the Museumissa.

Hei mihis me laajennettais tätä Abba-brändiä seuraavaks? Multaan?

 

Cottonin ruokalistalla nähdään.

Loppupäivä Tukholmassa seikkailtiin pitkälti mutu-tiedon ja aistielinten viemänä. Ilta päättyi vietteleviin espanjalaisiin makuihin BarCelonassa.

Calamari Saturday - ravintola BarCelonan tarjontaa.

Hippimeininkejä

ja muuta Tukholmaa.

Opiskeluinspiraatio on pitänyt pintansa. Ylipäänsä kurssien toteutusmallit ja kriittistä ajattelua provosoivat luentomateriaalit ovat pitäneet silmät, korvat ja suun auki kampuksella käyskennellessä. Erityinen kunniamaininta yhdelle maailman johtavalle ilmastonmuutostutkijalle James Hansenille, joka Skype-yhteyden välityksellä avasi menneitä selkkauksiaan Dick Cheneyn, Al Goren ja muun White Housen jengin kanssa. Hansen kuvaili itseään ennen kaikkea ilmastonmuutoksen faktojen todistajaksi eikä niinkään tietoiseksi aktivistiksi. Hän myös esitti tiivistetyn periaatteen proggressiivisesta ja laajalla yhteiskunnallisella tasolla säädeltävästä päästöverotuksesta, joka hänen mukaansa olisi viimeinen oljenkorsi kestävämpään tulevaisuuten. Lopuksi Hansen vinkkaili stay tuned –tyyliin myös loppuvuodesta julkaistavasta (merkittävän laajasta) projektistaan. James Hansenin esiintyminen TED Talks -kiertueella

James Hansen valistaa ruudun välityksellä.

Luentojen välissä voi lounaan korvikkeeksi vetäistä laajennetun fika-setin, lohi-pinaattipiirakka oli oivallista.

Aurinko on paistanut Uppsalassa tasan yhtenä päivänä.

Tehokkaita kirjastohetkiä.

Mindre racism, mer falafel

Ei ole kylmä. Sen verran säväyttäviä tilanteita ja kiivasta säpinää ovat ensimmäiset ruotsalaistumisen päivät tarjonneet. Oikeastaan nämä neljä päivää tuntuvat lähinnä täyteen ahdetulta aikajanalta, josta ei katkoksia löydy kuin muutaman yön hämärimmän tunnin kohdalta. Ja mistään mystisistä muistikatkoista tai dementiasta ei ole kyse, sen sijaan inhimillisestä unentarpeesta kylläkin.

Tuo paikallisen street food -kojun seinästä bongattu tekstin otsikko "Mindre racism, mer falafel" tiivistää aika mehukkaasti tähänastiset uppsalavibat. Ei rasismia ylensyönnillä päihitetä, mutta ajatus yksinkertaisesta ja äärimmäisen positiivisesta asiasta (ruoasta) synkän sortamisen vastustajana on tarttuva. Eräänlainen positiivisuutta ja energisyyttä ammentava epidemia täällä on tuntunut riehuvan niin vaihtarien kuin muidenkin kaupunkilaisten keskuudessa, ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta kriittisesti analysoituna.

Martin Luther Kingillä oli suunnitelma.

Sitten sulava siirtyminen päivän kuumottavampiin aiheisiin. Perjantai-illalla tervetuloseremonioiden ja massiivisten matkalaukkujen raatelemana onnistuin vihdoin tunkeutumaan asuntooni. Viiden hengen soluasunnossa ei elonmerkkejä kuulunut eikä näkynyt, joten aloitin oman kenttätutkimukseni hyppäämällä altaan syvimpään päähän, toisinsanoen kurkistamalla jääkaappiin. Ensimmäinen kontaktini majapaikassani olikin jääkaapin perukoilla irvistellyt, kohtapuoliin mullaksi muuttuva banaani. Toisen kerran jääkaappiiin tsekattuani banaanilla ei näyttänyt enää olevan silmiä tai muitakaan elollisia piirteitä, joten arvioin tilanteen olevan ohi ja jatkoin luottavaisena kohti uusia haasteita. 

Seuraavana päivänä kaupungilta kotiin saapuessani totesin kämppäni oven olevan selällään auki. Huoneen sisältä kantautuvan rapinan ja kolahdusten perusteella asunnossa oli isompikin operaatio meneillään, joten menin uteliaana tutkimaan omaisuuteni tilannetta. Tunnelma huoneessa oli sangen intensiivinen, paikalla heilui siivouspalvelun työntekijä moppi toisessa ja matkalaukkuni toisessa kädessään. Kyseessä oli joko rutiininomainen toimenpide taikka väärinkäsitys, mutta muutaman rivakan mopinsivalluksen ja siivoojahenkilön entisiä työpaikkoja ruotineen keskustelun jälkeen pystyin kuulemma jatkamaan asumistani huoletta.

Vähitellen olenkin hahmottanut asustelevani boheemisti sisustetussa korridorissamme kahden vietnamilaisen ja tansanialaisen kämppiksen kanssa. Yhteiselo on koko ajan harmonisempaa.

Korridorimme repäisevän boheemia sisustusta.

Maanantaina arki pyörähti käyntiin myös luentojen osalta. Jo avausluennolla kävi selväksi, että opiskelijoiden motivaatiota pyritään täällä ruokkimaan huomattavasti innovatiivisemmilla metodeilla kuin Suomen jyrkän asiallisissa yliopistopiireissä. Sanoja "semiotiikka", "konvergenssi" ja "Charles S. Peirce" ei ole pakko sisällyttää jokaisen luennon otsikointiin. Sen sijaan opiskelijoiden vireystaso on valitsemillani kursseilla viritetty äärimmilleen mm. seuraavilla aiheilla: "How to save a world - eat yourself", "Wicked leader" sekä "Development dinner - shortcut to mushrooms". Oppimistavoitteiden saavuttamisesta ei tässä vaiheessa ole toki hajuakaan, mutta mitä todennäköisimmin näkökulmat ja tajunta avartuvat.

Joka tapauksessa päräyttävät opetusmetodit vaikuttavat Uppsalassa olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Mainittakoon vielä vaikkapa se, että usein kurssikirjojen kirjoittajat saadaan jopa Skype-yhteyden päähän luennoimaan ja vastailemaan opiskelijoiden kysymyksiin. Loppufiilistelynä  lainausta  päivän vierailevalta luennoitsijalta ja havainnollistavia kuvia ekasta opiskelupäivästä.

"You know, one thing bothers me. That all the graphics and tactics concerning climate change are ending in 2100. Will that be the end of the world, since we don´t want to know what happens after that?" - Karen O´Brien from the University of Oslo 

Eihän se oo kampus eikä mikään jos ei lentävää lautasta löydy.

10 kruunun kahvi kampuksella. Kyllä ne tänkin osaa.

Lunch breakkia ja omia eväitä varten löytyy näin seesteisiä nurkkauksia. Kampuksen ravintoloissa safka todellakin on ganska dyrt, hinta on sellaiset 8-9 euroa.

Ruotsalaisia ja vaihtareita kiinnostaa. Kyseessä avoin (lue: ei pakollinen) luento ja salin seinät vääntelehtivät väkimäärästä.

Kampuksen takapihaa.

Evoluutiomuseo ja paljon muutakin perinteikästä korkeakulttuuria osuu matkan varrelle kampukselle vaeltaessa.

Yliopiston päärakennuksesta kumpuaa öiseen aikaan kummitustalon vivahteita.

Uppsala at night.

Tulevaisuus tulee, oletko valmis?

Massiivisia lupauksia. Odotukset on pilvissä, ellei avaruudessa.

Onhan sitä tulevaisuutta tässä jo saanut venaillakin, eller hur. Vielä vajaa viikko Suomen maankamaran kulutusta, sen jälkeen olen ruotsalaisen maaperän rasite. Aiemmista kaavailuista huolimatta sähköpostissa piileskelevällä boarding passilla ei kannata kurkottaa Viking tai Silja Linen kannalle, jollei tavoitteena ole välitön adrenaliinipiikki ja hardcore kokemus jäniksenä matkailusta. Veneilyn sijaan ensi perjantaiksi buukattu lippu oikeuttaa matkustamiseen Norwegianilla.

Kansainvälistä ilmatilaa häiriten pikataival Helsingistä Tukholmaan kestää tasan tunnin eli aikaerosta johtuen kellonaika on perillä sama kuin lähtiessä. Paitsi että tämä vaihtoehto pelastaa tunnin elämästä ja saa sitä kautta aikaan aivan överitehokkaan fiiliksen, oli valinnan taustalla myös ihan järkiperäisiä syitä. Vaikkapa se fakta, että Arlandan lentokenttä sijaitsee jo valmiiksi puolivälissä Tukholman ja Uppsalan välillä. Ja edelleen, koska en tarvitse mukaan vuorikiipeilykamoja, sukelluspukua tai muutakaan ekstriimiä, pitäisi yhden kimmoisaksi täyteenahdetun matkalaukun ja muutaman oheishärpäkkeen mahtua lentsikkaan ilman elämää suurempia selkkauksia.

Norwegian on kiitollinen.

Kevyttä mielikuvaharjoittelua olen harrastellut jo siitä, miten hommat sitten Uppsalassa laitetaan äärimmäisen smoothisti pyörimään. Yleensähän nämä mielikuvat menevät ennen toteutusta jonkun hämärän ongelmafiltterin läpi, mutta nyt lähtökohtien pitäisi ainakin olla ihan mukavat. Infoa yliopiston järjestämistä vastaantulomeiningeistä ja epävirallisemmista siirtymäriiteistä on tullut kiitettävästi, ja kämpän avaimien pitäisi olla käsien ulottuvilla tuolloin 16. päivä perjantaina.

Asunnon sain ruotsalaistyylisestä soluviritelmästä a.k.a. korridorista, jossa käytävän varrella on 5-12 asuntohuonetta, yhteinen hang out –tila sekä niin ikään yhteinen keittiöosasto. Saas nähdä hipooko tunnelma välittömästi Gordon Ramsayn Hell´s Kitcheniä vai onko ilmapiiri ennemmin lempeän lämminsydäminen. Avartava tunnelmakierros yhteisöllisestä asumistyylistä sisältynee seuraavaan postaukseen.

Eilen sain näkyviin myös varovaisen vilauksen kurssiaikatauluista. Vakaana tarkoituksena on ottaa puolen vuoden irtiotto viestinnän lueskelusta ja rikkoa railakkaasti tiedekuntien rajoja. Puolen vuoden opiskelukiintiö koostuu näillä näkymin kolmesta ”Applied Sustainability Studies” opintokokonaisuuden kurssista, jotka kuuluvat mitä ilmeisimmin Maantieteelliseen tiedekuntaan tuolla Uppsalan yliopiston perinteikkäässä hierarkiassa. Aikamoiselta jokerikortilta kuulostaa koko opintosetti, kurssien sisältöön kun kuuluu mm. ympäristöpolitiikkaa, arkkitehtuuria, ekologista suunnittelua ja kriisiviestintää. Varmaan evoluutioteoriakin tempaistaan kehiin jossain vaiheessa, who knows.

Kiehtovin havainto lukujärjestyksestä liittyi kuitenkin luentojen määrään, joka rajoittui kolmeen päivään viikossa ja maksimissaan kahteen luentoon per päivä. On toki täysin mahdollista, että itsenäistä opiskelua arvostetaan kyseisessä instutuutiossa erittäin radikaalisti ja professorien vaatimukset saattavat liikkua aivan tutkimattomissa sfääreissä, mutta eiköhän noilla statistiikoilla riittäne passelisti aikaa myös opiskelun ulkopuolisen maailman sekä oman itsensä (mentaaliseen) tutkiskeluun.

Mutta för fan! Ruotsin sanavaraston laajennus näiden sanojen pohjalta alkakoon, kohta meinaa mennään!