We have one more thing to do

Oon Suomessa. 

Viimeisen päivän selfie.

Tämän yhteenvetohärdellin oli tarkoitus putkahtaa sosiaalisen median ja muiden kanavien ulottuviin jo viime viikolla Ruotsin maaperältä, mutta niin vain viimeiset päivät osoittautuivat opiskelun osalta aikaa ja omistautumista vaatineeksi loppusuoraksi sekä lukuisten läksiäisiltamien täyttämäksi kokonaisuudeksi. Tämä ei tullut minään yllätyksenä, ja olen ainoastaan sangen tyytyväinen, että suurin osa ajasta kului juuri niissä paikoissa (nationeissa), jonne pääsylupaa ei enää jälkeenpäin ole sekä niiden tyyppien kanssa, joita ei ainakaan ihan hetkeensä ole mahdollista uudelleen tavata. Time well spent, shall I say.

Ennen dramaattisia lopetusfraaseja seuraa kuitenkin kevennys. 

Kuten viiden viime kuukauden aikana tuli huomattua, mykistyttävän suuri osa ruotsalaisista on omaksunut handsfree-puhelun jalon taidon. Ajan myötä itsekseen juoruileviin tyyppeihin tottui, mutta viimeisellä viikolla vastaan pyöräillyt tapaus alkoi koetella jo hyvän maun ja eettisten käytöstapojen herkkiä rajapintoja. Lempeän aurinkoisena alkuiltana kävelin kohti keskustaa, kunnes viereisen kerrostalon nurkan takaa kaikuvat huudahdukset alkoivat kieliä jollakin tavalla puutteellisesta viestinnästä. Nurkan takaa pyörätielle kaartoi mitä ilmeisimmin rattoisia eläkepäiviään viettelevä naisihminen, toisella kädellä pyöräänsä suuripiirteisesti ohjaten, ja toisessa kädessä kännykkäänsä pitäen ja siihen kiinteästi tuijottaen. Tarkoitukseni ei ollut stalkata saati puuttua tilanteeseen millään tavalla, mutta alati kiihtyvät ja kännykän näyttöruutuun kohdistuvat sanelut varastivat huomioni. "Hör du mig!!?". "Ser du mig?". "Det är bara mormor här!". 

Kantorsgatanin idylliseen neighbourhoodiin johtava pyörätie.

Vielä häiritsevämpiä olivat kännykän näytöstä kuuluneet pienehkön lapsen itkunsekaiset äännähdykset, jotka vapaasti tulkittuna etsivät mahdollisimman nopeaa ulospääsyä stressaavasta tilanteesta. Puhelinyhteyden toisessa päässä "mormorin" kasuaali skype-puhelu ei selvästikään saanut osakseen ymmärrystä. Ymmärryksen sijaan isoäidin huudahdukset pyörän ohjausliikkeiden mukana heilahtelevan näytön välittämänä tuntuivat saavan rankkaa kritiikkiä. Olin todistamassa tilannetta, jossa tekninen kehitys oli todellakin matchannyt isoäidin tietoteknisten taitojen kanssa, mutta kukaan ei tullut miettineeksi, ylittääkö skype-puhelu parivuotiaan lapsen ymmärrystason. Kysymys kuuluukin, kiilaako viestintätekniikoiden kehitys jo inhimillisyyden edelle?

Uppsalasta vaihtokohteena todettakoon, että paikka on todellinen kansainvälisyyden helmi varsin lähellä Suomea. Itse en tätä läheisyyttä kuitenkaan päätynyt sen enempää pohtimaan missään vaihtolukukauden vaiheessa, vaan muiden kauempaa saapuneiden vaihtarikavereiden uteliaisuus ja uuden maan mukanaan tuoma viehätys tarttuivat melkoisen tehokkaasti itseenikin. Ruotsin maaperällä en ollut toki itsekään ennen vieraillut.

Yliopiston good ol´ päärakennus keväisissä tunnelmissa.

Uppsalan horisonttia linnan mäeltä havainnoituna.

Vaihto-opiskelu kokemuksena oli äärettömän monipuolinen ja erittäin suositeltava. En koskaan peruskoulu- tai lukioaikoina ollut se tyyppi, joka periaatteessa hetken mielijohteesta ja vilpittömästä mielenkiinnosta lähtisi tutkiskelemaan, millaista opiskelu vieraassa maassa on. Myöskään kuusi maanosaa kattavassa kaveripiirissä hengailu ei olisi voinut vähempää vaikuttaa meikäläisen tyypilliseltä perjantai-illan aktiviteetilta. Vielä ekan yliopistovuodenkin aikana saatoin todeta hyvin skeptiseen äänensävyyn, että ehkäpä sitten maisterivaiheessa harkitsen vaihtoon lähtöä. Omasta ja osaltaan muiden kritiikistä huolimatta vähitellen (ja onneksi) hiffasin, että käytännössä jokaisella lienee potentiaalia puolen vuoden viettämiseen ulkomailla, vieläpä siten että tästä ajanjaksosta tulee aika jäätävän huikea. Kun tämän asian tiedostaa ja ottaa huomioon vielä sen, että uudet paikat uusine tuttavuuksineen muokkaavat ihmistä lähes poikkeuksetta positiiviseen suuntaan, vallitsi Ruotsiin saapuessa todellinen win-win-meininki.

Ajattelin kuvituksen olevan jälleen tehokkain representaatiokeino. Ainakin itse pyrin viimeisten viikkojen aikana seivaamaan mieleen mahdollisimman monta maisemaa ja paikkaa, sekä niitä mielikuvia, jotka näihin paikkoihin liittyvät. Seuraavaksi siis viimeisten viikkojen fiilingit kuviksi tiivistettynä.

Tutuksi tulleita lenkkeilymaisemia Fyris-joen varrelta vain muutama kilometri kaupungin keskustasta.

Kulturernas Karneval kasvitieteellisessä puutarhassa. Eksoottista ruokaa, musiikkiesityksiä ja muuta sielua hivelevää toimintaa.

Auringonvalon puutostiloja pyrittiin ajoittain hoitamaan perinteisillä skandinaavisilla barbeque-metodeilla.

Course ending celebration V-Dalan nationin kattoterassilla.

Sustainability Festival ja Sustainable Design -kurssin projektitöiden esittelystandit.

Tämän blogin tulevaisuus on yhtä epävarma kuin Charlie Sheenin raitistuminen. Tähän vertauskuvaan vedoten voisi jopa todeta, että kirjoittelun jatkuminen on hyvin epätodennäköistä, onhan kyseessä ollut vaihto-opiskeluun keskittynyt blogi. Opiskeluvuosia tosin vielä riittää ja kiinnostus toista ulkomaankeikkaa kohtaan elää väkevänä, joten never say never ja yolo. 

Lähdön hetki. Loittonevaa Tukholmaa ja Ruotsin rannikkoa Viking Amorellan kannelta.

Erittäin mehevät kesänjatkot kaikille blogia ihastelleille ja kauhistelleille sekä niille muutamalle eteläamerikkalaiselle elämäntapanettisurfaajalle, jotka epäonnekseen pariin kertaan blogisaitilleni eksyivät. Vi ses!