Nyt kävi kuulkaas niin, että viimeiset pari viikkoa ovat humahtaneet aika monimuotoisissa tunnelmissa, paikoissa ja asennoissa. Siksipä ihan yhteisen hyvän ja jonkinasteisen punaisen langan säilyttämisen vuoksi sovellan vähäsen alaotsikointia ja kategorisointia. Harjoittakaa epäröimättä sananvapauttanne kommentoimalla, jos lukukokemus vaikuttaa tällä kertaa mukavasti keveämmältä tai vastaavasti huomattavasti tuskaisemmalta aikaisempiin postauksiin verrattuna!
Uppsalan osakunnat ja Recentiorsgasque
Viime viikonloppuna ilmassa oli kevään lisäksi havaittavissa
juhlahumua. Biletystarpeen herättelijänä toimi Recentiorsgasque (recentior=newbie=fuksi), joka järjestettiin
yksinomaan osakunnan uusia jäseniä varten. Ennen syväluotaavampaa analyysia itse
gasquesta todettakoon muutama seikka osakunnista, jotka ovat Uppsalan
opiskelijaelämän ruumiillistumia. Osakuntia (nationer på svenska) on 13, ja ne on nimetty Ruotsin eri alueiden
mukaan. Pohjimmainen idea on siis sama kuin suomalaisenkin yliopistokulttuurin
osakunnissa: kerätä yhteen saman taustaisia ja henkisiä ihmisiä ja järjestää
näille monenkirjavia aktiviteetteja. Useimmat Uppsalan osakunnista on perustettu
1600-luvulla, mikä osaltaan selittää ajoittain hämmentäviäkin toimintatapoja ja
perinteiden ahkeraa vaalimista. Jäsenmäärä vaihtelee pienimpien osakuntien noin
tuhannesta opiskelijasta aina suurimpien (mm. Stockholms ja
Södermanland-Nerikes) kymmeniin tuhansiin jäseniin asti.
Osakuntien aktiivisuus
tapahtumien järjestelyssä vaihtelee, mutta lähes kaikilta löytyy jäsenien
käyttöön rakennus tai rakennuksen osa, baari+ravintola sekä kirjasto. Näiden
lisäksi laajemmat yökerhotilat löytyvät ainakin Södermanlands-Nerikesiltä (bileet
tiistaisin), Stockholmsilta (bileet torstaisin) sekä Värmlandsilta (bileet
perjantaisin). Liityttyään yhden osakunnan jäseneksi ovet aukeavat
opiskelijalle myös kaikkiin muihin osakuntiin muutamia eksklusiivisia
tapahtumia lukuunottamatta.
Heheh, fun fact: Västmanlands-Dalan osakunnan tilat ovat Alvar Aallon käsialaa. |
Viime syksynä muistan kuumotuksissani selailleeni muiden uppsalavaihtarien blogien tärppejä osakunnan valitsemiseen. Todellisuus on täällä paikan
päällä ollut sen verran karu, että kaikkia osakuntia ei kyllä mitenkään ehdi
testausmielessä käymään läpi ennen kuin valinta tulee vastaan. Stressailu
kyseisestä aiheesta on kuitenkin täysin turhaa, itsekin päädyin lopulta
valumaan sulavasti vaihtarien valtavirran mukana Södermanlands-Nerikesiin,
a.k.a. Snerikesiin. Kyseessä on Uppsalan vanhin ja sikäli perinteikkäin
osakunta, jolla on käytössään vaaleanpunaisen ja oranssin heleissä sävyissä
kylpevä linna. Elämäniloista ja kiehtovan yllytyshullua porukkaa koko osakunta täynnä. Lisäargumentointi lienee tarpeetonta, siirtykäämme siis takaisin
lauantain gasque-spektaakkeliin.
Varsin monellakin tapaa tämä ”gasque” vaikutti olevan
ruotsalaismielinen koodinimi sitseille, jotka vedettiin fiinillä tavalla
överiksi. Päivä alkoi kello kahdentoista havinoilla kevyillä aloitteluskumpilla
ennen marssimista kaikkien osakuntien yhteiseen seremoniaan yliopiston
perinteikkäässä päärakennuksessa. Tyylikkyydessä
tilaisuus sai tajunnan räjähtelemään; osallistujien musta pukukoodi
orkesterilla ja kuoroilla höystettynä 300-400 vuotta vanhassa pääsalissa johti
epätodellisiin olotiloihin.
Lauantai alkoi mielipuolisen tyylikkäissä puitteissa. |
Gasquen main course. Huomioi ekstensiivinen snapsien määrä. |
Usvaisempia tunnelmia gasquen loppupuolelta. |
Itse gasqueta varten siirryimme edellä mainittuun ja alapuolella havainnollistettuun Snerikesin
makeanväriseen ja maagiseen satulinnaan. Sisällä kohtasimme katetut pöydät
istumajärjestyksineen. Seuraavat nelisen
tuntia koostuivat koko ajan irrationaalisemmaksi osoittautuvan
skoolaamistradition opettelusta, tarkoin aikataulutetuista ruotsinkielisistä
viisuista, vähemmän aikataulutetuista snapseista, punssista ja viinistä sekä
kolmen ruokalajin päivällisestä. Kokemus oli monelta osin yltäkylläinen, sen pystyi noteeraamaan vielä sunnuntainakin.
Äkkiseltään voisi kuvitella Snerikesin linnan tipahtaneen keskelle Uppsalaa aivan jostain muusta todellisuudesta. Sisältä löytyy mm. kirjastovivahteinen nightclub, joka vetää talon täyteen ilakoivia opiskelijoita joka tiistai.
Uhkaava opiskelijan valta sekä kidnapattu luennoitsija
Ilta-aurinko tipahti kampuksen taa, time to go home. |
Akateemisen suvaitsevaisuuden pyhätössä kelpaa temmeltää. Vai kelpaako? Opiskelun osalta kahden viime viikon polttavia,
osin jopa raastavia puheenaiheita ovat olleet kurssien mahdollisesti liian
liberaalit toteutusmuodot sekä kidnapattu luennoitsija. Täällä opiskelemani
kurssit perustuvat siis pitkälti opiskelijoiden osallistamiseen dialogin,
väittelyn ja ryhmätöiden muodossa. Kurssien toteuttamista ohjaavat
kurssikoordinaattorit, jotka ovat usein vastavalmistuneita opiskelijoita, ja
osin tästä johtuen ilmapiiri luokassa on sangen avoin, ei kovinkaan
hierarkkinen. Tämä on aiheuttanut lievää närkästystä etenkin jenkki- ja
brittiopiskelijoiden kohdalla. ”Vahva hierarkia kokeneen luennoitsijan ja kokemattomien
opiskelijoiden välillä luo hyvänlaatuista pelkoa ja ahdistunutta hikoilua, joka
johtaa parempiin suorituksiin”, kuului eräs voimakas argumentti. Oma
mielipiteeni aiheesta on tässä vaiheessa jokseenkin jakautunut ja edelleen muovautumisvaiheessa, tulevaisuus
näyttäköön mitä ruotsinkeikasta jää koulutuksellisesti käteen.
Ja tosiaan, jälleen kerran sarjamme ”räväkät luennoitsijat” saattaa
saada jatkoa, olettaen että Joakim Medin on todellisuudessa vapautunut viikon
kestäneestä vankeudesta. Tsekkaa Iltalehden uutinen Medinin vangitsemisesta. Tarkempia
yksityiskohtia en freelance-journalisti Medinin kohtalosta Syyriassa mene tässä
vaiheessa penkomaan enkä arpomaan, mutta kaavailtu luennointiajankohta Uppsalassa pitäisi
olla ensi viikon torstaina. On sanomattakin selvää, että miehen tarinat olisivat
äärimmäisen kuumaa kamaa, jos hän nyt onnistuu tiensä takaisin Ruotsiin
raivaamaan.
Viikko sitten lähiseutumatkailukärpänen puraisi siinä määrin
kipeästi, että lähdimme tutulla ja turvallisella
suomalais-australialais-uusiseelantilaisella iskujoukollamme valloittamaan
Gamla Uppsalan myyttisiä viikinkihautoja. Viikinkien todellisista motiiveista sorakukkuloiden
kasaamiseen saatetaan edelleen kiistellä, mutta harvinaislaatuisten
auringonsäteiden terästämät maisemat kaikessa aistillisuudessaan saivat porukaltamme
yksimielisen hyväksynnän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti