Mistä niitä snapseja voi ostaa?

Nyt kävi kuulkaas niin, että viimeiset pari viikkoa ovat humahtaneet aika monimuotoisissa tunnelmissa, paikoissa ja asennoissa. Siksipä ihan yhteisen hyvän ja jonkinasteisen punaisen langan säilyttämisen vuoksi sovellan vähäsen alaotsikointia ja kategorisointia. Harjoittakaa epäröimättä sananvapauttanne kommentoimalla, jos lukukokemus vaikuttaa tällä kertaa mukavasti keveämmältä tai vastaavasti huomattavasti tuskaisemmalta aikaisempiin postauksiin verrattuna!  

Uppsalan osakunnat ja Recentiorsgasque

Viime viikonloppuna ilmassa oli kevään lisäksi havaittavissa juhlahumua. Biletystarpeen herättelijänä toimi Recentiorsgasque (recentior=newbie=fuksi), joka järjestettiin yksinomaan osakunnan uusia jäseniä varten. Ennen syväluotaavampaa analyysia itse gasquesta todettakoon muutama seikka osakunnista, jotka ovat Uppsalan opiskelijaelämän ruumiillistumia. Osakuntia (nationer på svenska) on 13, ja ne on nimetty Ruotsin eri alueiden mukaan. Pohjimmainen idea on siis sama kuin suomalaisenkin yliopistokulttuurin osakunnissa: kerätä yhteen saman taustaisia ja henkisiä ihmisiä ja järjestää näille monenkirjavia aktiviteetteja. Useimmat Uppsalan osakunnista on perustettu 1600-luvulla, mikä osaltaan selittää ajoittain hämmentäviäkin toimintatapoja ja perinteiden ahkeraa vaalimista. Jäsenmäärä vaihtelee pienimpien osakuntien noin tuhannesta opiskelijasta aina suurimpien (mm. Stockholms ja Södermanland-Nerikes) kymmeniin tuhansiin jäseniin asti.

 Osakuntien aktiivisuus tapahtumien järjestelyssä vaihtelee, mutta lähes kaikilta löytyy jäsenien käyttöön rakennus tai rakennuksen osa, baari+ravintola sekä kirjasto. Näiden lisäksi laajemmat yökerhotilat löytyvät ainakin Södermanlands-Nerikesiltä (bileet tiistaisin), Stockholmsilta (bileet torstaisin) sekä Värmlandsilta (bileet perjantaisin). Liityttyään yhden osakunnan jäseneksi ovet aukeavat opiskelijalle myös kaikkiin muihin osakuntiin muutamia eksklusiivisia tapahtumia lukuunottamatta.

Heheh, fun fact: Västmanlands-Dalan osakunnan tilat ovat Alvar Aallon käsialaa.

Viime syksynä muistan kuumotuksissani selailleeni muiden uppsalavaihtarien blogien tärppejä osakunnan valitsemiseen. Todellisuus on täällä paikan päällä ollut sen verran karu, että kaikkia osakuntia ei kyllä mitenkään ehdi testausmielessä käymään läpi ennen kuin valinta tulee vastaan. Stressailu kyseisestä aiheesta on kuitenkin täysin turhaa, itsekin päädyin lopulta valumaan sulavasti vaihtarien valtavirran mukana Södermanlands-Nerikesiin, a.k.a. Snerikesiin. Kyseessä on Uppsalan vanhin ja sikäli perinteikkäin osakunta, jolla on käytössään vaaleanpunaisen ja oranssin heleissä sävyissä kylpevä linna. Elämäniloista ja kiehtovan yllytyshullua porukkaa koko osakunta täynnä. Lisäargumentointi lienee tarpeetonta, siirtykäämme siis takaisin lauantain gasque-spektaakkeliin.

Varsin monellakin tapaa tämä ”gasque” vaikutti olevan ruotsalaismielinen koodinimi sitseille, jotka vedettiin fiinillä tavalla överiksi. Päivä alkoi kello kahdentoista havinoilla kevyillä aloitteluskumpilla ennen marssimista kaikkien osakuntien yhteiseen seremoniaan yliopiston perinteikkäässä päärakennuksessa.  Tyylikkyydessä tilaisuus sai tajunnan räjähtelemään; osallistujien musta pukukoodi orkesterilla ja kuoroilla höystettynä 300-400 vuotta vanhassa pääsalissa johti epätodellisiin olotiloihin.

Lauantai alkoi mielipuolisen tyylikkäissä puitteissa.

Gasquen main course. Huomioi ekstensiivinen snapsien määrä.

Usvaisempia tunnelmia gasquen loppupuolelta. 

Itse gasqueta varten siirryimme edellä mainittuun ja alapuolella havainnollistettuun Snerikesin makeanväriseen ja maagiseen satulinnaan. Sisällä kohtasimme katetut pöydät istumajärjestyksineen.  Seuraavat nelisen tuntia koostuivat koko ajan irrationaalisemmaksi osoittautuvan skoolaamistradition opettelusta, tarkoin aikataulutetuista ruotsinkielisistä viisuista, vähemmän aikataulutetuista snapseista, punssista ja viinistä sekä kolmen ruokalajin päivällisestä. Kokemus oli monelta osin yltäkylläinen, sen pystyi noteeraamaan vielä sunnuntainakin.

Äkkiseltään voisi kuvitella Snerikesin linnan tipahtaneen keskelle Uppsalaa aivan jostain muusta todellisuudesta. Sisältä löytyy mm. kirjastovivahteinen nightclub, joka vetää talon täyteen ilakoivia opiskelijoita joka tiistai.

Uhkaava opiskelijan valta sekä kidnapattu luennoitsija

Ilta-aurinko tipahti kampuksen taa, time to go home.

Akateemisen suvaitsevaisuuden pyhätössä kelpaa temmeltää. Vai kelpaako? Opiskelun osalta kahden viime viikon polttavia, osin jopa raastavia puheenaiheita ovat olleet kurssien mahdollisesti liian liberaalit toteutusmuodot sekä kidnapattu luennoitsija. Täällä opiskelemani kurssit perustuvat siis pitkälti opiskelijoiden osallistamiseen dialogin, väittelyn ja ryhmätöiden muodossa. Kurssien toteuttamista ohjaavat kurssikoordinaattorit, jotka ovat usein vastavalmistuneita opiskelijoita, ja osin tästä johtuen ilmapiiri luokassa on sangen avoin, ei kovinkaan hierarkkinen. Tämä on aiheuttanut lievää närkästystä etenkin jenkki- ja brittiopiskelijoiden kohdalla. ”Vahva hierarkia kokeneen luennoitsijan ja kokemattomien opiskelijoiden välillä luo hyvänlaatuista pelkoa ja ahdistunutta hikoilua, joka johtaa parempiin suorituksiin”, kuului eräs voimakas argumentti. Oma mielipiteeni aiheesta on tässä vaiheessa jokseenkin jakautunut ja edelleen muovautumisvaiheessa, tulevaisuus näyttäköön mitä ruotsinkeikasta jää koulutuksellisesti käteen.

Ja tosiaan, jälleen kerran sarjamme ”räväkät luennoitsijat” saattaa saada jatkoa, olettaen että Joakim Medin on todellisuudessa vapautunut viikon kestäneestä vankeudesta. Tsekkaa Iltalehden uutinen Medinin vangitsemisesta. Tarkempia yksityiskohtia en freelance-journalisti Medinin kohtalosta Syyriassa mene tässä vaiheessa penkomaan enkä arpomaan, mutta kaavailtu luennointiajankohta Uppsalassa pitäisi olla ensi viikon torstaina. On sanomattakin selvää, että miehen tarinat olisivat äärimmäisen kuumaa kamaa, jos hän nyt onnistuu tiensä takaisin Ruotsiin raivaamaan.

Gamla Uppsala

Viikko sitten lähiseutumatkailukärpänen puraisi siinä määrin kipeästi, että lähdimme tutulla ja turvallisella suomalais-australialais-uusiseelantilaisella iskujoukollamme valloittamaan Gamla Uppsalan myyttisiä viikinkihautoja. Viikinkien todellisista motiiveista sorakukkuloiden kasaamiseen saatetaan edelleen kiistellä, mutta harvinaislaatuisten auringonsäteiden terästämät maisemat kaikessa aistillisuudessaan saivat porukaltamme yksimielisen hyväksynnän.

Kehityksen tiellä

“Arnold Schwarzenegger´s open diary approach as Governor of California sounds like `mushroom` management to me, because it involves keeping people in the dark and throwing s**t at them from time to time.”

 - Sara Parkin in “The Positive Deviant”

Ankara multitasking on tälläkin sekunnilla käynnissä. Läppärin screeniä elävöittävät blogitekstin lisäksi lyhyehkö esseevastaus, järjenvastaisia muotoja sisältävä design-piirros sekä varhaisessa kehitysvaiheessa oleva Spotify-playlist loppuviikon ansaittuja irrotteluita varten. Lähiaikojen teema luennoilla on ollut johtajuus. Toisinaan yllä olevan lainauksen kuvailema Terminaattori-johtamismalli saattaa vaikuttaa häikäisevän houkuttelevalta vaihtoehdolta, mutta organisointikyvyn ja tilanteentajun kysyntä lienee tässä tapauksessa suurin.

Viimeisen viikon aikana linnoittautuminen kirjastoon on ollut pakonomainen vaihtoehto. Syitä tähän löytyy kaksi: kurssien massiivinen työmäärä sekä kämpän takapihalle vaivihkaa kohonnut helvetillinen rakennustyömaa. Brutaali ilmaisu on täysin oikeutettu, sillä huoneessani melutaso ylittää räikeästi kaikki yleisesti tunnustetut turvarajat ja tuplakuulosuojauksen käyttäminen on suositeltavaa. Auttamatta palailee armeija ja kranaatinheittimien kanssa kikkailu mieleen, joskin tämä meteli muistuttaa monenkirjavine räjähdyksineen ja metallisine kolahduksineen vielä huomattavasti kattavampaa tuhoa. Viimeisimpänä siirtona huoneeni ainoan ikkunan taakse (n. 1,5 metrin päähän) raivattiin väliaikainen työmaatie. Takapihan maisemien ihastelu on nykyään täyttä ajanhukkaa, jollei sitten satu saamaan mukavia kiksejä kaivurin tai massiivisen rekan tuijottamisesta. Olettaen, että myös kyseistä ajoneuvoa ohjaileva paatunut raksamies kurkkii uteliaasti takaisin päin.

Leppoisa virran mukana ajelehtiminen on siis siinäkin mielessä ohi, että seminaareihin valmistautumiseen ja esseiden kirjoitteluun saa varata aikaa ihan rankalla kädellä. Seminaarit ovat tiivistetysti yllättävänkin päräyttäviä kolmituntisia vuorovaikutussesioita. Ne toimivat ikäänkuin välitentteinä kurssin eri osioiden päättyessä, ja ideana on useimmiten keskustella pienryhmissä luettavaksi määrätystä kurssikirjallisuudesta. Ryhmissä tehdyt havainnot esitetään perustelevaan ja argumentoivaan tyyliin muulle luokalle seminaarin lopussa. Kiireisimpinä päivinä opiskeluduunia on tullut väännettyä viitisentoista tuntia, luennot mukaanlukien. Saas nähdä jatkuuko yhtä intensiivinen trendi läpi kevään, vai tarjoaako aikataulu välillä tilaisuuden panostaa railakkaammin myös opiskelijaelämän vähemmän rationaalisiin aktiviteetteihin.

Opiskelufrendien kanssa olemme toki myös ruotineet vastauksia kysymykseen "mistä tämä kiire oikein sikiää?" Kurssien aihealueilla on epäilemättä salakavalia vaikutuksia asiaan. Jo alunperin otin tietoisen riskin ja hyppäsin Mariaanien syvänmerenhautaan valitsemalla maailmanpelastuskursseja; ilmastonmuutospolitiikkaa, muutoksen johtamista, kestävän kehityksen strategioita ja kestävää designia. Käytännössä näiden käsitteiden sisältöön uppoutuminen tarkoittaa monimuotoista sekoitusta fysiikkaa, kemiaa, biologiaa, politiikkaa sekä joitakin taloustieteellisiä faktoja. Päällimmäinen tavoitteeni tälläiseen kurssijunaan hyppäämisessä oli hyödyllisen yleissivistyksen hankkiminen, joiltakin osin jopa helpolla selviäminen.

Todellisuus on kuitenkin paljastunut huomattavasti oletettua arvaamattomammaksi. Aivan erityisen valaistumisen hetken koin maanantaina, kun tajusin kyseenalaistavani vapaan keskustelun ja väittelyn toimivuutta saksalaisen Otto Scharmerin kestävän kehityksen integraatiomalliin liittyen. Tämä tapahtui luokkahuoneessa n. 40 muun opiskelijan edessä, suhteellisen moitteettomalla englanninkielellä sekä täysin intuitiivisesti ja oma-aloitteisesti. Ennen vuodenvaihdetta mullistavin englanninkielinen saavutukseni oli epäilemättä lukioaikainen kirjaesittely, joka ei minkäänlaisia spektaakkelin saati sitten spontaanin ajattelun tunnuspiirteitä täyttänyt. Parhaimmillaan opiskelun todelliset tavoitteet ja vaikutukset voivat siis olla aika lailla syvempiä kuin kurssiesitteissä todetaan. Tällainen tietoinen kehityksen ja oppimisen havaitseminen johtaa entistä voimakkaampaan sitoutumiseen, koska motivaationa toimii ensisijaisesti oppiminen itseään eikä kurssin läpäisemistä varten.

Viime viikolla saimme nauttia performanssitaiteilija-luennoitsija Alan AtKissonin oivalluksista. Kyseinen biisi oli livenä kaksi kertaa kovempi, tässä kuitenkin YouTube-versio.

Shall we continue on the lighter side? Sillä onhan näihin pariin viikkoon mahtunut muutakin kuin akateemista elostelua. Esimerkiksi yinin ja yangin stressaantunutta tasapainoa olen käynyt korjailemassa oman kampukseni naapurissa sijaitsevalla Campus1477 Blåsenhus -kuntosalilla. Opiskelija-alennuksenkin kanssa treenailulle tulee hintaa saman verran kuin Suomessa keskivertokuntokeskuksessa hilluessa. 4-kuukauden jäsenyys kolautti pankkitiliä noin 1700 kruunua, karkeasti muunnettuna kustannuksia tulee siis reilut 40 euroa kuukautta kohden. Kuten valtavirtatyyliin kuuluu, sisältyy tähän hintaan toki myös ryhmäliikuntoja spinningistä capoeiratunteihin. Itse kuntosali ei miehisten intressien pohjalta tarkasteltuna ihan maailman kärkikymmenikköön yllä, joskin mm. vapaita painoja löytyy niiden käyttäjäkuntaan nähden kohtuullinen määrä. Kieltämättä huomattavasti ahtaammissa ja kaoottisemmissakin ympäristöissä on tullut aikoinaan raudalle raivottua.

Viikonloppuna ehtii vähäsen poikkeamaan pidemmän päälle rassaavasta pasta/nuudelit+jauheliha ruokavaliosta. Turska onnistui vähintäänkin kelvollisesti, seuraavaksi kokkailun kohteena kalatiskillä turskan vieressä majaillut kampela.

Viisi päivää kestänyt lumenpaisumus kasvatti henkistä pääomaa.

Eräs koko elämän kattavalla checklistillä roikkunut urheilullinen tavoite sai rastin kohdalleen edellisviikonloppuna. Kyseessä oli Super Bowlin katsominen aidon ja alkuperäisen amerikkalaisen futisfanin läsnäollessa. Parin viime vuoden Super Bowlit seuranneena voin heikommallakin asiantuntijuudella todeta pelin olleen tänä vuonna äärimmäisen mukaansatempaava ja korkeajännitteinen aina New England Patriotsin voittoon saakka. Tiiviin tunnelman pystyi sangen selkeästi aistimaan myös neljän eri maanosan edustamassa kisastudiossamme. Jenkkiedustuksen valtava energisyys peittosi odotetusti alleen muiden reaktiot, aina kansallislaulusta pelin ratkaisuhetkiin asti. Erittäin mielenkiintoista oli huomata, miten monet amerikkalaisuuteen liitettävät arvot todellakin ovat kiinteä osa kansallisuutta. Super Bowl nosti pintaan urheilulle universaalien ilon ja surun lisäksi myös voimakasta isänmaallisuutta (mm. kollektiivinen hiljeneminen kansallislaulun ajaksi) sekä massiivisten jenkkifutaajien ihailua ihanteellisen alfaurosmallin perikuvana (kommentit tulivat lähes poikkeuksetta naispuolisilta katsojilta). Sunnuntaiyö kääntyi aivan liian nopeasti maanantaiaamuksi, ja vihdoin kuuden hujakoilla varhaisbussi sai ripoteltua Super Bowl -huuman turruttaman kansan majapaikoilleen.

Katy Perryn show Super Bowlin puoliajalla jakoi mielipiteitä. Kiistely kohdistui pitkälti siihen, kuka huumasi hait ja miksi.

Getting Royal

Uppsalan olennaisimmat maamerkit alkavat olemaan siinä määrin hallussa, että suurinta osaa päivästä ei tarvitse enää viettää Google Mapsia kartoittavien vakoilusatelliittien valvovien silmien alla. Ainakaan tietoisesti. Viime viikonloppuna suomalais-australialais-uusiseelantilainen retkikuntamme päättikin laajentaa reviiriään Tukholman kuninkaallisille kujille. Joukkiollemme Tukholma oli suhteellisen tutkimatonta seutua, joten junaan hypättiin rehellisesti turistilasit silmillä. Siirtymä Uppsalasta Tukholmaan on sangen vaivaton, juna viuhahtaa kuninkaallisen perheen takaovelle noin 50 minuutissa. Visaa saa viilata 80 kruunun voimalla yhteen suuntaan matkustettaessa, taloudellinenkin tilanne siis toipunee entiselleen lähitulevaisuudessa.

Karkein ottein ja hetken huumassa laadittu matkasuunnitelma sisälsi kaksi museovisiittiä. Ensimmäiseksi etapiksi valittiin Vasamuseet, jossa yleinen hämmästely kohdistui noin 400 vuotta vanhaan, meren pohjamudista ongittuun risteilyalukseen sekä paatin ympärille brändättyjen matkamuistojen silmiä kirvelevään määrään. Vierailun kenties mielenkiintoisin tietoisku antoi ymmärtää, että jo 1600-luvulla kohtuuton väkijuomien nautiskelu sekä yleinen haureus aaltoja kyntäessä saattoi johtaa ankaraan merihätään.

Vasa-laivan raamikasta tykistöä.

Laivan keulakaiverruksista voi bongata jos jonkinmoisia demoneja.

Dude, you alright!?

Jälkimmäinen historiallinen kohteemme oli populaarimusiikin temppeli, sekä toisaalta kiirastuli nimeltä Abba the Museum. Erityisen energisesti museota lähtivät valtaamaan vastakkaiselta pallonpuoliskolta lähtöisin olevat ystävämme. Rekvisiittojen puolesta museon toteutus olikin monipuolinen, väriä, välkettä ja ääniefektejä tulvi jokaisesta ilmansuunnasta. Neutraalisti todettuna Abba nyt on kiistämättä keskeinen pala länsimaista ja etenkin skandinaavista musiikkihistoriaa, perustui yhtyeen merkitys sitten puhtaaseen suosioon tai tehokkaaseen provokaatioon.

Tällä niitä Abban biittejä lienee miksailtu.

Bling blingiä Abba the Museumissa.

Hei mihis me laajennettais tätä Abba-brändiä seuraavaks? Multaan?

 

Cottonin ruokalistalla nähdään.

Loppupäivä Tukholmassa seikkailtiin pitkälti mutu-tiedon ja aistielinten viemänä. Ilta päättyi vietteleviin espanjalaisiin makuihin BarCelonassa.

Calamari Saturday - ravintola BarCelonan tarjontaa.

Hippimeininkejä

ja muuta Tukholmaa.

Opiskeluinspiraatio on pitänyt pintansa. Ylipäänsä kurssien toteutusmallit ja kriittistä ajattelua provosoivat luentomateriaalit ovat pitäneet silmät, korvat ja suun auki kampuksella käyskennellessä. Erityinen kunniamaininta yhdelle maailman johtavalle ilmastonmuutostutkijalle James Hansenille, joka Skype-yhteyden välityksellä avasi menneitä selkkauksiaan Dick Cheneyn, Al Goren ja muun White Housen jengin kanssa. Hansen kuvaili itseään ennen kaikkea ilmastonmuutoksen faktojen todistajaksi eikä niinkään tietoiseksi aktivistiksi. Hän myös esitti tiivistetyn periaatteen proggressiivisesta ja laajalla yhteiskunnallisella tasolla säädeltävästä päästöverotuksesta, joka hänen mukaansa olisi viimeinen oljenkorsi kestävämpään tulevaisuuten. Lopuksi Hansen vinkkaili stay tuned –tyyliin myös loppuvuodesta julkaistavasta (merkittävän laajasta) projektistaan. James Hansenin esiintyminen TED Talks -kiertueella

James Hansen valistaa ruudun välityksellä.

Luentojen välissä voi lounaan korvikkeeksi vetäistä laajennetun fika-setin, lohi-pinaattipiirakka oli oivallista.

Aurinko on paistanut Uppsalassa tasan yhtenä päivänä.

Tehokkaita kirjastohetkiä.

Mindre racism, mer falafel

Ei ole kylmä. Sen verran säväyttäviä tilanteita ja kiivasta säpinää ovat ensimmäiset ruotsalaistumisen päivät tarjonneet. Oikeastaan nämä neljä päivää tuntuvat lähinnä täyteen ahdetulta aikajanalta, josta ei katkoksia löydy kuin muutaman yön hämärimmän tunnin kohdalta. Ja mistään mystisistä muistikatkoista tai dementiasta ei ole kyse, sen sijaan inhimillisestä unentarpeesta kylläkin.

Tuo paikallisen street food -kojun seinästä bongattu tekstin otsikko "Mindre racism, mer falafel" tiivistää aika mehukkaasti tähänastiset uppsalavibat. Ei rasismia ylensyönnillä päihitetä, mutta ajatus yksinkertaisesta ja äärimmäisen positiivisesta asiasta (ruoasta) synkän sortamisen vastustajana on tarttuva. Eräänlainen positiivisuutta ja energisyyttä ammentava epidemia täällä on tuntunut riehuvan niin vaihtarien kuin muidenkin kaupunkilaisten keskuudessa, ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta kriittisesti analysoituna.

Martin Luther Kingillä oli suunnitelma.

Sitten sulava siirtyminen päivän kuumottavampiin aiheisiin. Perjantai-illalla tervetuloseremonioiden ja massiivisten matkalaukkujen raatelemana onnistuin vihdoin tunkeutumaan asuntooni. Viiden hengen soluasunnossa ei elonmerkkejä kuulunut eikä näkynyt, joten aloitin oman kenttätutkimukseni hyppäämällä altaan syvimpään päähän, toisinsanoen kurkistamalla jääkaappiin. Ensimmäinen kontaktini majapaikassani olikin jääkaapin perukoilla irvistellyt, kohtapuoliin mullaksi muuttuva banaani. Toisen kerran jääkaappiiin tsekattuani banaanilla ei näyttänyt enää olevan silmiä tai muitakaan elollisia piirteitä, joten arvioin tilanteen olevan ohi ja jatkoin luottavaisena kohti uusia haasteita. 

Seuraavana päivänä kaupungilta kotiin saapuessani totesin kämppäni oven olevan selällään auki. Huoneen sisältä kantautuvan rapinan ja kolahdusten perusteella asunnossa oli isompikin operaatio meneillään, joten menin uteliaana tutkimaan omaisuuteni tilannetta. Tunnelma huoneessa oli sangen intensiivinen, paikalla heilui siivouspalvelun työntekijä moppi toisessa ja matkalaukkuni toisessa kädessään. Kyseessä oli joko rutiininomainen toimenpide taikka väärinkäsitys, mutta muutaman rivakan mopinsivalluksen ja siivoojahenkilön entisiä työpaikkoja ruotineen keskustelun jälkeen pystyin kuulemma jatkamaan asumistani huoletta.

Vähitellen olenkin hahmottanut asustelevani boheemisti sisustetussa korridorissamme kahden vietnamilaisen ja tansanialaisen kämppiksen kanssa. Yhteiselo on koko ajan harmonisempaa.

Korridorimme repäisevän boheemia sisustusta.

Maanantaina arki pyörähti käyntiin myös luentojen osalta. Jo avausluennolla kävi selväksi, että opiskelijoiden motivaatiota pyritään täällä ruokkimaan huomattavasti innovatiivisemmilla metodeilla kuin Suomen jyrkän asiallisissa yliopistopiireissä. Sanoja "semiotiikka", "konvergenssi" ja "Charles S. Peirce" ei ole pakko sisällyttää jokaisen luennon otsikointiin. Sen sijaan opiskelijoiden vireystaso on valitsemillani kursseilla viritetty äärimmilleen mm. seuraavilla aiheilla: "How to save a world - eat yourself", "Wicked leader" sekä "Development dinner - shortcut to mushrooms". Oppimistavoitteiden saavuttamisesta ei tässä vaiheessa ole toki hajuakaan, mutta mitä todennäköisimmin näkökulmat ja tajunta avartuvat.

Joka tapauksessa päräyttävät opetusmetodit vaikuttavat Uppsalassa olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Mainittakoon vielä vaikkapa se, että usein kurssikirjojen kirjoittajat saadaan jopa Skype-yhteyden päähän luennoimaan ja vastailemaan opiskelijoiden kysymyksiin. Loppufiilistelynä  lainausta  päivän vierailevalta luennoitsijalta ja havainnollistavia kuvia ekasta opiskelupäivästä.

"You know, one thing bothers me. That all the graphics and tactics concerning climate change are ending in 2100. Will that be the end of the world, since we don´t want to know what happens after that?" - Karen O´Brien from the University of Oslo 

Eihän se oo kampus eikä mikään jos ei lentävää lautasta löydy.

10 kruunun kahvi kampuksella. Kyllä ne tänkin osaa.

Lunch breakkia ja omia eväitä varten löytyy näin seesteisiä nurkkauksia. Kampuksen ravintoloissa safka todellakin on ganska dyrt, hinta on sellaiset 8-9 euroa.

Ruotsalaisia ja vaihtareita kiinnostaa. Kyseessä avoin (lue: ei pakollinen) luento ja salin seinät vääntelehtivät väkimäärästä.

Kampuksen takapihaa.

Evoluutiomuseo ja paljon muutakin perinteikästä korkeakulttuuria osuu matkan varrelle kampukselle vaeltaessa.

Yliopiston päärakennuksesta kumpuaa öiseen aikaan kummitustalon vivahteita.

Uppsala at night.

Tulevaisuus tulee, oletko valmis?

Massiivisia lupauksia. Odotukset on pilvissä, ellei avaruudessa.

Onhan sitä tulevaisuutta tässä jo saanut venaillakin, eller hur. Vielä vajaa viikko Suomen maankamaran kulutusta, sen jälkeen olen ruotsalaisen maaperän rasite. Aiemmista kaavailuista huolimatta sähköpostissa piileskelevällä boarding passilla ei kannata kurkottaa Viking tai Silja Linen kannalle, jollei tavoitteena ole välitön adrenaliinipiikki ja hardcore kokemus jäniksenä matkailusta. Veneilyn sijaan ensi perjantaiksi buukattu lippu oikeuttaa matkustamiseen Norwegianilla.

Kansainvälistä ilmatilaa häiriten pikataival Helsingistä Tukholmaan kestää tasan tunnin eli aikaerosta johtuen kellonaika on perillä sama kuin lähtiessä. Paitsi että tämä vaihtoehto pelastaa tunnin elämästä ja saa sitä kautta aikaan aivan överitehokkaan fiiliksen, oli valinnan taustalla myös ihan järkiperäisiä syitä. Vaikkapa se fakta, että Arlandan lentokenttä sijaitsee jo valmiiksi puolivälissä Tukholman ja Uppsalan välillä. Ja edelleen, koska en tarvitse mukaan vuorikiipeilykamoja, sukelluspukua tai muutakaan ekstriimiä, pitäisi yhden kimmoisaksi täyteenahdetun matkalaukun ja muutaman oheishärpäkkeen mahtua lentsikkaan ilman elämää suurempia selkkauksia.

Norwegian on kiitollinen.

Kevyttä mielikuvaharjoittelua olen harrastellut jo siitä, miten hommat sitten Uppsalassa laitetaan äärimmäisen smoothisti pyörimään. Yleensähän nämä mielikuvat menevät ennen toteutusta jonkun hämärän ongelmafiltterin läpi, mutta nyt lähtökohtien pitäisi ainakin olla ihan mukavat. Infoa yliopiston järjestämistä vastaantulomeiningeistä ja epävirallisemmista siirtymäriiteistä on tullut kiitettävästi, ja kämpän avaimien pitäisi olla käsien ulottuvilla tuolloin 16. päivä perjantaina.

Asunnon sain ruotsalaistyylisestä soluviritelmästä a.k.a. korridorista, jossa käytävän varrella on 5-12 asuntohuonetta, yhteinen hang out –tila sekä niin ikään yhteinen keittiöosasto. Saas nähdä hipooko tunnelma välittömästi Gordon Ramsayn Hell´s Kitcheniä vai onko ilmapiiri ennemmin lempeän lämminsydäminen. Avartava tunnelmakierros yhteisöllisestä asumistyylistä sisältynee seuraavaan postaukseen.

Eilen sain näkyviin myös varovaisen vilauksen kurssiaikatauluista. Vakaana tarkoituksena on ottaa puolen vuoden irtiotto viestinnän lueskelusta ja rikkoa railakkaasti tiedekuntien rajoja. Puolen vuoden opiskelukiintiö koostuu näillä näkymin kolmesta ”Applied Sustainability Studies” opintokokonaisuuden kurssista, jotka kuuluvat mitä ilmeisimmin Maantieteelliseen tiedekuntaan tuolla Uppsalan yliopiston perinteikkäässä hierarkiassa. Aikamoiselta jokerikortilta kuulostaa koko opintosetti, kurssien sisältöön kun kuuluu mm. ympäristöpolitiikkaa, arkkitehtuuria, ekologista suunnittelua ja kriisiviestintää. Varmaan evoluutioteoriakin tempaistaan kehiin jossain vaiheessa, who knows.

Kiehtovin havainto lukujärjestyksestä liittyi kuitenkin luentojen määrään, joka rajoittui kolmeen päivään viikossa ja maksimissaan kahteen luentoon per päivä. On toki täysin mahdollista, että itsenäistä opiskelua arvostetaan kyseisessä instutuutiossa erittäin radikaalisti ja professorien vaatimukset saattavat liikkua aivan tutkimattomissa sfääreissä, mutta eiköhän noilla statistiikoilla riittäne passelisti aikaa myös opiskelun ulkopuolisen maailman sekä oman itsensä (mentaaliseen) tutkiskeluun.

Mutta för fan! Ruotsin sanavaraston laajennus näiden sanojen pohjalta alkakoon, kohta meinaa mennään!

Behind the Scenes

Loikkaaminen rehevöityneen merenlahden toiselle puolen ei vaikuttanut ekalla silmäyksellä olevan mikään big deal. Tämä tammikuun puolivälissä käyntiin pyörähtävä vaihtokeikka on kuitenkin sen sortin liikahdus, joka ehdottomasti venyy meikäläisen perinteisen mukavuusalueen äärirajoille. Venyminen sinällään on erittäin mehevä asia, sillä kaavoihin kangistuminen kuumottaa, niin opiskelussa kuin elämänvirrassa yleensä. Vaasaan verrattuna Tukholman nurkissa sijaitsevassa Uppsalassa lifestyle lienee hieman hektisempää, yliopistossakin akateemista henkeä huokuvaa väkeä seikkailee vajaat kymmenen kertaa enemmän kuin Vaasan vastaavassa laitoksessa.

Seuraavaksi kevyt pohjustus siihen, miksi blogia lukiessa ei kannata tyytyä tuijottamaan sanojen sanakirjamerkityksiä. Tässä blogissa kuvailemani asianhaarat tulevat olemaan enimmäkseen subjektiivisella näkemyksellä kuorrutettuja faktoja. Poliittisen korrektiuden säästän siis tarkoituksella itse opiskeluun. Blogin keskeisin aihe on vaihto-opiskelu ja sen sivuoireet, ei suinkaan swinger-toiminta. Vieraissa käyminen jäänee muutenkin metaforiselle tasolle. 

Näiden ajatuksien pohjalta muotoutui blogin nimi; alastomat totuudet viittaavat kokemuksiin juuri sellaisina kuin ne livenä Uppsalan kujilla ilmenevät. Alaston-sana internetissä esiintyessään on toisaalta myös verraton vetovoimatekijä, joka saanee aikaan kiusallisuutta, ujoutta, kuumotusta, jopa mielenkiintoa. Monet ihmiset jahtaavat World Wide Webistä niin ikään totuutta. Wish the best of luck to you.

Mutta joo, ehdottomasti rivien välistä voi bongata myös ihan käytännöllistä informaatiota, etenkin jos karkeisiin tulevaisuudensuunnitelmiin kuuluu vaihto Ruotsissa. Vaihtoonhakuprosessi Uppsalaan oli tiivistettynä suhteellisen kivuton, ja paperisodasta selviytyi voittajana ilman moderneja joukkotuhoaseita.  Nähtäväksi jää, jatkuuko tilanteen kehittyminen yhtä sulavasti parin viikon päästä Ruotsin maihinnousun jälkeen.

Ilmaston puolesta Uppsala ei tarjoa monsuunisateita tai muutakaan eksotiikkaa. Vielä pari viikkoa sitten tajusin potevani jonkinasteista vaihtokohdekateutta etelään suunnistelevia kohtaan, mutta viime aikoina vallinneet suhteellisen freesit ja idylliset talvikelit on sentään huojentavasti lieventäneet tätä ilmiötä. Loppuun lähtölaskennaksi parit seesteiset maisemat Vaasan ja Euran suburbaaneista lähiöistä, joissa nämä viimeiset päivät ennen Tukholmaan seilaamista kuluvat.

Vaasan aisteja hiveleviä lenkkimaisemia

ja euralainen penkki.