perjantai 30. tammikuuta 2015

Getting Royal


Uppsalan olennaisimmat maamerkit alkavat olemaan siinä määrin hallussa, että suurinta osaa päivästä ei tarvitse enää viettää Google Mapsia kartoittavien vakoilusatelliittien valvovien silmien alla. Ainakaan tietoisesti. Viime viikonloppuna suomalais-australialais-uusiseelantilainen retkikuntamme päättikin laajentaa reviiriään Tukholman kuninkaallisille kujille. Joukkiollemme Tukholma oli suhteellisen tutkimatonta seutua, joten junaan hypättiin rehellisesti turistilasit silmillä. Siirtymä Uppsalasta Tukholmaan on sangen vaivaton, juna viuhahtaa kuninkaallisen perheen takaovelle noin 50 minuutissa. Visaa saa viilata 80 kruunun voimalla yhteen suuntaan matkustettaessa, taloudellinenkin tilanne siis toipunee entiselleen lähitulevaisuudessa.

Karkein ottein ja hetken huumassa laadittu matkasuunnitelma sisälsi kaksi museovisiittiä. Ensimmäiseksi etapiksi valittiin Vasamuseet, jossa yleinen hämmästely kohdistui noin 400 vuotta vanhaan, meren pohjamudista ongittuun risteilyalukseen sekä paatin ympärille brändättyjen matkamuistojen silmiä kirvelevään määrään. Vierailun kenties mielenkiintoisin tietoisku antoi ymmärtää, että jo 1600-luvulla kohtuuton väkijuomien nautiskelu sekä yleinen haureus aaltoja kyntäessä saattoi johtaa ankaraan merihätään.


Vasa-laivan raamikasta tykistöä.

Laivan keulakaiverruksista voi bongata jos jonkinmoisia demoneja.

Dude, you alright!?


Jälkimmäinen historiallinen kohteemme oli populaarimusiikin temppeli, sekä toisaalta kiirastuli nimeltä Abba the Museum. Erityisen energisesti museota lähtivät valtaamaan vastakkaiselta pallonpuoliskolta lähtöisin olevat ystävämme. Rekvisiittojen puolesta museon toteutus olikin monipuolinen, väriä, välkettä ja ääniefektejä tulvi jokaisesta ilmansuunnasta. Neutraalisti todettuna Abba nyt on kiistämättä keskeinen pala länsimaista ja etenkin skandinaavista musiikkihistoriaa, perustui yhtyeen merkitys sitten puhtaaseen suosioon tai tehokkaaseen provokaatioon.


Tällä niitä Abban biittejä lienee miksailtu.

Bling blingiä Abba the Museumissa.

Hei mihis me laajennettais tätä Abba-brändiä seuraavaks? Multaan?

 
Cottonin ruokalistalla nähdään.


Loppupäivä Tukholmassa seikkailtiin pitkälti mutu-tiedon ja aistielinten viemänä. Ilta päättyi vietteleviin espanjalaisiin makuihin BarCelonassa.


Calamari Saturday - ravintola BarCelonan tarjontaa.


Hippimeininkejä


ja muuta Tukholmaa.








Opiskeluinspiraatio on pitänyt pintansa. Ylipäänsä kurssien toteutusmallit ja kriittistä ajattelua provosoivat luentomateriaalit ovat pitäneet silmät, korvat ja suun auki kampuksella käyskennellessä. Erityinen kunniamaininta yhdelle maailman johtavalle ilmastonmuutostutkijalle James Hansenille, joka Skype-yhteyden välityksellä avasi menneitä selkkauksiaan Dick Cheneyn, Al Goren ja muun White Housen jengin kanssa. Hansen kuvaili itseään ennen kaikkea ilmastonmuutoksen faktojen todistajaksi eikä niinkään tietoiseksi aktivistiksi. Hän myös esitti tiivistetyn periaatteen proggressiivisesta ja laajalla yhteiskunnallisella tasolla säädeltävästä päästöverotuksesta, joka hänen mukaansa olisi viimeinen oljenkorsi kestävämpään tulevaisuuten. Lopuksi Hansen vinkkaili stay tuned –tyyliin myös loppuvuodesta julkaistavasta (merkittävän laajasta) projektistaan. James Hansenin esiintyminen TED Talks -kiertueella


James Hansen valistaa ruudun välityksellä.

Luentojen välissä voi lounaan korvikkeeksi vetäistä laajennetun fika-setin, lohi-pinaattipiirakka oli oivallista.


Aurinko on paistanut Uppsalassa tasan yhtenä päivänä.

Tehokkaita kirjastohetkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti